Nousen vaikka putoan

"Kun minä käännyin olit poissa
Vain varjoas hipaisin
Se sinut saatteli selittämättä
Kielsi että seuraisin
Kun minä käännyin olit poissa, olit poissa

Herään, ehkä vielä toivunkin
Ja toivon joskus vielä uskonkin
Se saapuu, lohtu jonka aavistin
Tänään
Sillä päivä se on kaunis"
(Kaunis päivä, Anna Puu)

 Tänäänkin näyttäisi olevan kaunis päivä :)  Tämä viikko on ollut kaunista, mutta ennusteiden mukaan ensi viikko on jo syksyisempi. Kai se tähän vuoden aikaan on todellisuutta. Illat pimenevät aikaisemmin, yöt ovat kylmiä. Eilen illalla täysikuu loisti upeasti melkein pilvettömällä taivaalla. Mies oli puimassa melko myöhään, hyvä ilma siihen hommaan. Harmi vaan, että on tuo porukan puimuri, tänään menee toinen isäntä puimaan ja meidänkin pelto on vielä kesken. Ehkä niitä ilmoja silti riittää, jossain vaiheessa ennen talvea.
Olen seuraillut Suurinta pudottajaa, siis sitä teeveeohjelmaa, jossa tehdään huikeita painonpudotuksia suht lyhyessä ajassa ja voittajalle on luvassa iso summa rahaa. Eilen tuli finaalin alkuosa ja tänään loppuosa. Siitä tuli vain mieleeni, että minäkin tarvitsisin jonkun Bobin tai Jillianin (siis sellaisen personal trainerin) joka pakottaisi liikkumaan ja motivoisi siinä hommassa, joka vauhdittaisi harjoituksia ja kohentaisi vielä siinä sivussa huonoa itsetuntoa. En meinaa saada aikaiseksi mitään liikuntaa navettatöiden lisäksi ja se harmittaa. Joka päivä ajattelen, että huomenna teen sen. Aina tulee jotain muuta. On ihan liian helppoa keksiä tekosyitä. Mutta jospa se siitä, en menetä toivoani itseni suhteen, teen sen vielä! Siis liikun ja kohennan kuntoani :)

Ihan vain pieni tervehdys

Alkaa olla tämä viikko pulkassa. Huomenna uuden viikon alku. Aamulla tulee seminologi tekemään tiineystarkastuksia ym. hedelmällisyystarkistuksia lehmille. Siinä vierähtää joku tunti, kun tarkastettavia on kertynyt niin paljon. Sitten taas tietää, missä mennään, tarvitaanko eläinlääkäriä vai uusia siemennyksiä, vai odotellaanko rauhassa poikimisia. Tällaista arkea täällä. Myöhemmin saattaa olla vieraita tulossa ja jossakin vaiheessa pitäisi ehtiä käymään kaupungilla. Eipä tässä tällä kertaa muuta. Tänään vietin aikaani lähinnä marjapensaissa...

Hetki vielä kirkas aamu aukeaa

"Puoltakaan en sun kivustas voi tietää,
sanat kaikki vailla voimaa ilmaan jää
Mut joku aamu mä tiedän sen,
sä heräät huomaamaan,
sinä selvisit ja kelpaat kelle vaan

Ja sä oot kaunis vaikket enää tunne niin,
ne vaikka veivät sulta uskon ihmisiin
Hetken vielä nukkuu puoli maailmaa,
hetki vielä kirkas aamu aukeaa"
(Kelpaat kelle vaan, Juha Tapio)


Aamu oli sumuinen. Kun tulin navetalta, aurinko oli noussut, mutta paistoi vielä matalalta ja paljasti hienosti lukuisat hämähäkinverkot ympäri puutarhaa. Kiireesti hain kameran ja nappailin kuvia sieltä sun täältä. Keräilin tänne joitakin kuvista, en tosiaankaan osannut karsia...mutta toivottavasti näistä on iloa muillekin kuin minulle :)
Tällä viikolla on ollut kiirettä marjanpoiminnan ja mehun keiton kanssa. En ole ehtinyt istuskella tietokoneella. Tai olen kyllä sen verran, että olen aloitellut valokuvakirjan tekoa pojan häistä. Virallisen valokuvaajankin kuvat saapuivat viimein ja nyt on kuvia mistä valita! Valinta ei vaan aina ole helppoa, koska niin paljon hyviä kuvia olisi samoistakin tilanteista, mutta kirjasta ei ole tarkoitusta tehdä ihan mammuttilaitosta. Pikkuhiljaa yritän saada kirjaa kasaan. Tällä viikolla on ollut hyviä ilmoja, mutta on sadellutkin välillä. Yöt alkavat olla viileämpiä. Yksi lehmä poiki toissapäivänä (suloisen lehmävasikan) ja se lisäsi töitä navetalla. Lähiaikoina on odotettavissa aika monta poikimista, joten syksyä kohden maitoakin alkaa tulla enemmän. Onneksi on uusi isompi tankki, joka varmasti riittää vaikka maitoa olisi enemmänkin.

 

Pimeän tultua mä puristan sun kättäsi

"Pimeän tultua mä puristan sun kättäs
Oothan tässä vielä huomenna
Sä sanot loppuun lauseet, jotka aloitan
Ja keräät talteen palaset kun hajoan
Niin oothan tässä vielä huomenna
Sä oothan tässä vielä huomenna

Sama liike joka lehdet puihin saa
Pienen lapsen kävelemään opettaa
Linnut kylmän ajaks pois vie lämpimään
Meidät toisillemme toi
Meidät toisillemme toi"
(Oothan tässä vielä huomenna, Johanna Kurkela)

Miksi aikaa on aina liian vähän? Viime ajat ovat olleet kiireisiä, mutta se on nykyään enemmänkin sääntö kuin poikkeus. Ehkä kaikilla on sama tunne aina tai vähintään aika ajoin. Niin paljon suunnitelmia, niin paljon tekemätöntä työtä, niin paljon kaikkea kivaa, niin paljon pitäisi saada viettää aikaa läheisten ihmisten kanssa...mutta aina liian vähän aikaa. Tiedän kyllä tämän, sitten pitäisi olla hetki hiljaa, kuunnella ja ottaa rauhallisesti, tehdä asioita yksi kerrallaan eikä miettiä tai murehtia tulevia tehtäviä. Haluaisin vaan niin paljon! Ja sitten myös pelottaa, onko aikaa tehdä kaikkea. Onko aikaa paljon vai vähän. Ihmisten ja eläinten kanssa ei koskaan tiedä varmasti. Muut asiat kyllä odottavat kiltisti. Olen pahoillani, jos tämä kuulostaa masentavalta. Elämä näyttää olevan sellaista, sitä eletään hetki kerrallaan, päivä kerrallaan, yritetään pysyä positiivisina ja yritetään säilyttää mielenrauha. Nyt ei ole paras päivä, mutta toisaalta ihan hyvä päivä, mieli vain vähän velloo suossa ja ajatukset risteilevät päässä etsien tietä tasapainoon. Ehkä pitää mennä nukkumaan ja muistaa, että huomenna on uusi päivä.

Petankin peluuta aurinkoisena kesäpäivänä

Namnam marjapiirakka punaviinimarjoista!

Suvituulen vain kutsun kuulen

On ollut jo monta päivää poutaa, no ainakin kolme. Tulevan viikon pitäisi olla lämmin ja kesäinen, joten sitä odotellessa... Äiti ja isä tulevat käymään pitkästä aikaa, olen tosi iloinen! Näen heitä ihan liian harvoin. Aika menee täällä sivussa eläessä ja melkein kaikki läheiset asuvat niin kaukana... Onneksi iloisia yllätyksiäkin sattuu, kun luulin että olemme viikonlopun kahdestaan, niin tänne pelmahtikin joukko nuoria "yökylään" ja piristivät pelkällä olemassaolollaan. Nuorten ihmisten läsnäolo tekee minut iloiseksi ja heidän pulppuava riemunsa tarttuu myös meihin "vanhoihin". Nyt on taas hetken hiljaista. Tytärkin muutti Kuopioon, hänen koulunsa alkaa huomenna.

Hippu

Roope

Topi

Tässä kolme Mellin pentua erikoisnäyttelyssä Kuopiossa. Niistä ainoastaan Hippu pärjäsi varsinaisessa näyttelyssä... Se sai EH:n ja ihan kivan arvostelun tuomarilta. Näyttelyhän oli viikko sitten. Kävin siellä tyttären kanssa. Topi oli turistiluokassa, koska sillä on yläpurenta. Mutta Roopelta paljastui lievä alapurenta ! ja se sai hylätyn nuortenluokassa... Aika masentavaa. Roope oli niin hieno pentu ja odotin, että se vielä tulee pärjäämään näyttelyissä. Siihen sen ura sitten jäi. Hauskaa muuten, miten kaikilla näillä pennuilla on sama ilme kuin Mellillä :) eli se on siis vahvasti periytyvä. Pistää vaan nyt miettimään, uskaltaako sillä enää teettää pentuja. Tarkoitus olisi ensi keväänä vielä yhdet pennut saada. Ensimmäisessä pentueessa ei ole purentavikoja kellään. Pitäisi osata valita tarkkaan pentujen tuleva isä, ettei hampaissa olisi vikoja. On se niin vaikeaa olla hyvä kasvattaja. Kantapään kautta saa kaiken opetella ja ehkäpä joskus vaikeuksien kautta yltää voittoonkin.

Sommaren är kort, den nästan regnar bort...

Äitini Nekku-kissa nukkui tänään pois 23 vuoden iässä. Vaikka miten tietäisi, että sen aika oli pian lähteä, ei se tunnu helpolta. Lemmikkeihin kiintyy niin kovasti, ja jos ne ovat olleet siinä läsnä jokaisessa päivässä yli kaksikymmentä vuotta, ei luopuminen ole helppoa. On paha mieli äidin ja muiden läheisten takia. Suru ja luopuminen ovat vaikeita asioita, olipa sitten kyseessä kissa tai joku muu asia, josta ei olisi ollut valmis vielä eroamaan. Sanat eivät paljon lohduta, eikä paljon muukaan. Taas tarvitaan sitä aikaa. Myötätuntoa ja lähelläoloa. Paljon halauksia ja rakkautta. Nekulla on nyt hyvä olla ja se nukkuu pieni hymy suupielissä nähden unta kesästä, hiiristä, linnuista ja kaikista asioista, jotka sille olivat elämän aikana tuttuja.

Poikamme ja Nekku 20 vuotta sitten

Tämän päivän otsikko viittaa nyt siihen, että taas sataa ja paljon. Pari päivää oli poutaa välissä ja sitten alkoi tämä sade, joka on tänäänkin ollut jatkuvaa. Kesä hupenee ja alkaa näyttää siltä, että säätila jatkuu samankaltaisena syksyyn asti. Tässä alkaa jo odottaa ensi kesää... Sadepäivän kunniaksi kävimme Kuopiossa hankkimassa tyttären solukämppään kalusteita. Nyt siellä on sänky, kirjahyllyt ja peili sekä kunnon työtuoli. Vielä puuttuu pöytä, ja sitä pitää lähteä metsästämään lähipäivinä. Kouluhan alkaa ensi maanantaina. Sitten olemme miehen kanssa täällä taas kahdestaan, enimmäkseen.