Ennen kuin kaipaus nousee siivilleen

Taas yksi pakkaspäivä kärsitty melkein loppuun. On ollut sellaista -25 Celsiusta suunnilleen koko päivän. Aurinko on tietysti paistanut, tai ehkä tänään olikin vähän pilvisempää. Eilenhän se paistoi ja illalla näkyi jopa pitkästä aikaa revontulet, tosin oli sen verran usvaa taivaalla, että ei kannattanut yrittää kuvata ilmiötä. Eilen illalla soitti toinen poika armeijasta, sieltä Kajaanista pakkasen keskeltä... Niinpä, siellä oli -30 C... Mutta kurjinta oli, että joku oli polkaisuut hänen lasiensa päälle ja ne olivat menneet rikki. Milloin lie tulee uudet lasit...  Täällä kaukana tuntuu pahalta, kun ei voi mitenkään auttaa eikä vaikuttaa mihinkään. Toisella on vielä kova flunssa ja siellä pakkasessa pitää olla ampumassa tai juoksemassa tai mitä milloinkin.
Tähän muuten laitoinkin kesäisiä kuvia, perhosia :) Niitä oli runsaasti tuossa heinäkuun lopulla, ihan kuhina kävi puskissa. Perhosten kuvaaminen on tosi haastavaa, ne ovat arkoja eivätkä päästä lähelle. Ja ne lentävät epäsäännöllisesti ja lepattavasti, niihin ei pysty tarkentamaan. Mutta tänne pakkasen keskelle nämä perhoset nyt kuitenkin lennähtävät, tuomaan lämpöä ja toivoa tulevasta kesästä. Yksi päivä vähemmän talvea taas takana. Tsemppiä, kyllä sinä kestät! Kevät on ihan kulman takana :)

Laske valot vaakaan

"laske valot vaakaan
kuule kuinka hiljaisuus
ympäriltä riisuu pois
riisuu pois kaiken muun

vaikka pakkanen
tähtää meitä singollaan
tähän pieneen huoneeseen
vain me kaksi mahdutaan"

(Laske valot vaakaan, Suurlähettiläät)

Tänään oli hyvä kuvauspäivä. Aurinko nousi kauniin ruskon kera ja paistoi sitten koko valoisan päivän. Pakkasta oli parikymmentä astetta, joten puut olivat paksun kuuran peitossa ja mikä tahansa maisema näyttää silloin kauniilta. Ainoa haittapuoli on se kylmyys, kun sormet jäätyvät ja muuttuvat tunnottomiksi ja on pakko luovuttaa, vaikka muuten haluaisi vielä jatkaa. Nuorin poika oli taas armeijasta lomilla. Ja eilen illalla kävi pari tuttua kylässä ja mitäs muuta sitä tehtiin kuin pelattiin plumpsia! ( tietämättömille tiedoksi, se on korttipeli) Ihan mukava viikonloppu tässä on ollut. Televisiosta alkoi uusi sarja Terra Nova, mielenkiintoinen aloitusjakso tuli eilen. Putous tuli myös ja tällä kertaa tippui hahmoista se Varamies. Tänään tuli Miss Suomi ja voittaja oli Sara Chafak, tumma eksoottisen näköinen kaunotar. Ihan hyvä voittaja, vaikka ei ollutkaan se just mun suosikki. Että tällainen tilannekatsaus tällä kertaa. Vähän kevyempää välillä. En jaksa nyt pohtia asioita enempää. Telkkarista tulee Jussi Gaala ja sekin on mielenkiintoista. Parhaat kotimaiset elokuvantekijät ja-näyttelijät palkitaan :)

Tässä lopuksi tällainen iihana kissakuva netistä ladattu, on tullut tuossa postcrossingissa vastaan ja tällaisia erilaisia kortteja ovat lähettäneet kiinalaiset ja korealaiset ainakin muille. Netissä löytyi paljon kuvia, kun laittoi hakusanaksi googleen tuon "jetoy".

Nyt mun pitäis olla käsittämättömän vahva

"Toisista pääsee irti
Joihinkin jää roikkumaan
Ja sitten on vielä ne tyypit
Joista tulee sulle naru kaulaan

Mut mä uskon että jokainen kerran kohtaa
Jonkun jonka radalle tähtes johtaa
Mut mihin ne joutuu jotka oppaan menettää"

(Vahva, Irina)

Tänään on ollut kirkas päivä ja pitihän se tietysti lähteä ulos kuvailemaan :)  Pari kertaa kävin, tuo auringonlaskukuva on toiselta kerralta. Pikkusen vielä aurinko silloin pilkisteli puiden takaa, mutta aika pian se hävisi ja viimeiseksi vielä heijasteli talon ikkunoissa, josta myös otin kuvan vaikka en tänne nyt laittanutkaan.
Eilen kävin tyttären luona ja siitä tuli hyvä mieli. Välillä on kyllä tavattava nokakkain muita ihmisiä, muuten tulee ihan mökkihöperöksi ja erakoituu täysin. Ja varsinkin on hyvä lähteä kotoa pois, muuhun ympäristöön. Kun vaihtaa ajatuksia muiden ihmisten kanssa, omatkin ajatukset selkenevät ja saattaa olla että jotain ihan uusia ideoita pulpahtelee mieleen.
Tämä on iso asia ja sitä olen nyt pohtinut. Miksi jotkut ihmiset voivat olla jossain elämän vaiheessa todella läheisiä ja sitten jonkun ajan päästä he vain katoavat? Tähän kategoriaan kuuluvat koulukaverit, opiskelukaverit, vanhat työkaverit, naapurit, jotkut ystävät. Sitten on se kategoria, johon kuuluvat ihmiset menettää ilman omaa syytään. He ovat omien läheisten ihmisten "exiä", tyyppejä joista on ehkä oikeasti ruvennut pitämään ja samalla kun parille tulee ero ( tai seurustelu tyssää, tai ystävät riitaantuvat tms), tulee ero moniin muihinkin ihmisiin. Tätä samaa aihetta olen pohtinut ennenkin, muistan kyllä. Mutta nyt mietin monia ihmisiä, joita en olisi halunnut menettää. Mietin myös esim. Riittaa, Tarjaa, Merjaa, Tiitua, Sirpaa, Kaijaa, Eijaa, Hannelea ym.  Olisi oikeasti kiva tietää, mitä heille kuuluu.  Tai sitten niille läheisten "exille".  Miksi ei kaikkia ihmisiä voi pitää lähellä ja ystävinä? Ehkä ihmisen ystäväpiiri vaan on rajallinen. Jokaisella omanlainen rajallinen. Siihen vaikuttaa asuinpaikka ja työ, mutta myös ajanpuute tai sanotaan sitten saamattomuus. Joten lähellä olevat ihmiset ovat arvokkaita, koskaan ei voi tietää, kenen aika siinä lähellä on pitkä ja kenen lyhyt. Paitsi nyt niiden lähisukulaisten, nehän eivät onneksi katoa kokonaan.

Ihmettely on viisauden alku

Pakkanen on kiristynyt tänään. Ja ihmiset ovat hämmästyttäviä. Sosiaalisessa mediassa on kuulemma kovasti "keskustelua" presidenttiehdokkaista. Enpä ole lähtenyt seuraamaan sellaista. Harmittaa kyllä, jos pääpaino laitetaan epäolennaisille asioille. Minä uskon, että tuli kummasta tahansa presidentti, hän on työssään hyvä ja hoitaa asiat mallikkaasti. Ja siihen piste.
Tähän pari kuvaa tyttärestä noin kahdentoista vuoden (tai sinnepäin) takaa... Vähän piristystä iltaan :)  Huomenna olisi tarkoitus mennä käymään tyttären luona ja huomaan odottavani sitä. Onhan tässä taas mennyt aikaa viime näkemästä toista viikkoa. Viikonloppuna oli muuten hauskaa nähdä nuorinta poikaa, joka tuli ensimmäiselle lomalle armeijasta. Tuntui kuin hän olisi yhtäkkiä kasvanut aikuiseksi ja olin ihmeissäni, miten positiivisesti hän suhtautui armeijassa oloon. Samalla jonkinlainen kivi vierähti sydämeltä, ei tarvitse olla huolissaan että pärjääkö pojat siellä. Kyllä he pärjäävät! Ja aikuisiahan he ovatkin, välillä näköjään unohdan sen.

Maailma on kaunis

"Maailma on kaunis ja hyvä elää sille
Jolla on aikaa ja tilaa unelmille
Ja mielen vapaus ja mielen vapaus

On vapautta kuunnella metsän huminoita
Kun aamuinen aurinko kuultaa kallioita
Ja elää elämäänsä ja elää elämäänsä

On vapautta valvoa kesäisiä öitä
Ja katsella hiljaisen haavan värinöitä
Ja elää elämäänsä ja elää elämäänsä"

(Maailma on kaunis, Irwin Goodman)

Eilen se sitten oli, presidentinvaalien ensimmäinen äänestyspäivä. Mekin kävimme äänestämässä tuolla koululla. Hyvä asua pienessä kylässä, kaikki tuntevat eikä tarvitse henkilöllisyyspapereita kaivella... Eikä ollut jonoja, yksi pariskunta tuli juuri ovesta, kun ajettiin pihaan. Äänestys oli sellainen läpikävelyjuttu, koppiin, numeron kirjoitus ja leima päälle, siinä se oli. Illalla jännitettiin tuloksia. Niinhän siinä kävi, että toiselle kierrokselle menivät Sauli Niinistö 37% äänisaaliilla ja Pekka Haavisto 18,8%:lla. Väyrysen ja Haaviston välillä oli tiukka kisa, mutta Väyrynen sai lopulta 17,5%. Muiden äänet menivät seuraavasti: Soini 9,5%, Lipponen 6,7%, Arhinmäki 5,5%, Biaudet 2,7% ja Essayah 2,5%. Hyvin mielenkiintoista. Minusta on hauskaa spekuloida vaaleja ja tuloksia ja ihmisten käyttäytymistä. Nyt onkin sitten mielenkiintoista nähdä, miten suvaitsevaisia ihmiset lopulta ovat eli onko Haavistolla todella mahdollista haastaa Niinistöä. Nainen presidenttinä on nyt nähty. Voisiko Suomella olla seuraavaksi homoseksuaali presidentti, jolla on rekisteröity suhde? Seuraavan parin viikon aikana käytävä keskustelu tulee olemaan hyvin mielenkiintoista. Ihmisen seksuaalisuudellahan ei pitäisi olla merkitystä, vaan muilla ansioilla, ja tuleeko siis näin olemaan? Millaisessa maassa asumme? Millaisia ihmisiä täällä asuu? Elämme jännittäviä aikoja.
Alla oleva kuva on ladattu Savon Sanomien nettisivulta, siksi koittakaa kestää tuo huono laatu. Jääköön kuva kuitenkin muistoksi tästä vaalitaistosta.

Tässä tulee sitten näitä "kuviokuvia".  Ei oikein meinannut kuitenkaan löytyä hyviä kohteita, tai sitten en ollut kauhean mielikuvitusrikkaalla mielellä liikenteessä. Mutta kuitenkin, hauskaa on katsoa ympärilleen jollain tietyllä silmällä, kuten nyt etsin säännöllisyyksiä ja kuvioita arkielämän maisemissa.

Kuvia ja kuvioita Alhambrasta

Inspiroiduin kovasti seuraavan linkin kuvista: Photo-tutspluts.com ja ennenkuin saan otettua sitä varten ihan uusia kuvia, laitan tähän kuvia Alhambrasta syksyiseltä Espanjan matkaltamme. Siellä oli nimittäin vastaavia kuvioita enemmänkin lattioilla, seinissä ja katoissa. Olisipa vaan ollut enemmän aikaa kuvaamiseen! Alhambra on maailman parhaiten säilynyt keskiaikainen maurilaispalatsi ja sitä kuvaa ainakin yksi sana "satumainen"!

Sä oot aina mulle se

"Enkeleiden korot kiitää pitkin
Taivaankannen lattiaa
Kuuletko sinäkin sen?
Minä lupaan olla
Sinulle se ainoa
Olla ilta viimeinen


Miksi niin vähästä
Kaikki kaunis noin vain pois heitetään
Sitten vuosia murusia niitä
Takaisin polulta kerätään

Sä oot aina mulle se
Tyttö joka katsoo merelle
Mitä siellä näätkään?
Näätkö siellä jotakin johon voisi tarttua
Jotain kestävää ja pysyvää?"

(Tyttö joka katsoo merelle, Teleks)

Onpas se taas sadellut lunta viime päivinä! Maisemat ovat muuttuneet erittäin talvisen näköisiksi. Onneksi ei ole kuitenkaan ollut kovia pakkasia, vähän toistakymmentä astetta enintään. Ei ole tarvinnut niin hirveästi palella.
Talossa on hiljaista. Kahdestaan vain miehen kanssa ollaan. Tytär piipahti viikonloppuna, hän oli risteilyllä ja kävi yön sitten nukkumassa kotona... Huomaan, että alan tottua tähän. Kai se tarkoittaa sitä, että alan päästää irti. Tytär haluaa itsenäistyä ja vaikka se on minusta liian aikaista, en voi asialle mitään. En voi yrittää pitää tytärtä parhaana ystävänäni, se ei ole hänen tehtävänsä. Mutta selviän kyllä, olen alkanut selvitä. Pojat armeijassa ja tytär kaukana vaikka asuukin aika lähellä. Minulla on tämä koti, ihana talo, oma sisäinen maailmani ja seuranani hyvä mies, onhan siinä syytä olla onnellinen. Ja muistona ihanat ajat lasten kanssa. Tai ei aina niin ihanat, mutta eikös se ole niin että aika vain kultaa muistoja :) Nyt sitten toivon, että olen tehnyt riittävästi ja lapsille on kasvanut vahvat siivet. Minä en voi kantaa kaiken maailman murheita, minun on osattava olla huolehtimatta koko ajan.

http://lyricstranslate.com

Tuulen tie minut varmaan sinne vie

Tänään on pyryttänyt lunta koko päivän, on sitä sitten kertynytkin ihan asiaksi asti. Navetalla ollessa sähköt pätkivät. Aika outoa, kun navettavarpuset menivät ihan sekaisin ja lentelivät päin valoa, kun kädessä oli taskulamppu.. Ne raukat eivät ole tottuneet pimeään, törmäilivät meihin sokkoina. Onneksi katkos ei kestänyt liian kauan, vaan saimme jatkaa lypsyä melkein normaaliin aikaan. Saapas nähdä millaisissa kinoksissa rämmimme aamulla, jos koko yön tuiskuttaa.
Olen tässä mietiskellyt, missä kaikkialla olen asunut. Aika monessa paikassa, mutta tietysti nyt kauimmin täällä maalla, lähes koko aikuisikäni. Mutta ennen kuin olin kuusivuotias, olin asunut jo Haagassa, Konalassa kahdessa eri osoitteessa ja Porissa. Haagassa asuimme mummun ja papan talossa omassa asunnossa. Siitä en varsinaisesti muista mitään. Ensimmäisestä Konalan asunnosta minulla ei myöskään ole muistikuvia. Toisesta osoitteesta sen sijaan on jo jotakin. Siellä leikittiin paljon isosiskoni kanssa, hän oli hyvä keksimään jänniä leikkejä ja minä seurasin perässä ja ihailin siskoa tietenkin. Muistan myös parhaan kaverini nimen, Sirpa Hovilinna. Olen joskus etsiskellyt häntä, mutta nimi on varmasti vaihtunut eikä hän muutenkaan voisi minua muistaa. Porissa asuimme vuoden verran, siellä taisi isosiskoni aloittaa koulunkäynnin. Se oli ennen tuota toista Konalan kotia. Kuusivuotiaana muutimme Mellunmäkeen aivan uuteen kerrostaloon ja siellä asuimme kuusi vuotta. Siltä ajalta ovat parhaat lapsuusmuistoni. Minulla oli paras ystävä ja monta hyvää ystävää ja kaveria. Aloitin ensimmäisen luokan Mellunmäen kansakoulussa, jossa kävin kolme luokkaa. Sitten vaihdoin SYKkiin Haagaan. Muutimme Pitäjänmäelle lapsuuden ja nuoruuden vaihteessa, se oli sen astisen elämäni pahin tragedia. Minun piti jättää parhaat ystäväni ja tutut rakkaat ympäristöni taakse, ja vaikka muutimme aivan ihanaan puutaloon rauhalliselle omakotialueelle ja sain oman huoneen, kaikki muuttui silloin toisenlaiseksi. Sain oman koiran ja minun parhaat kaverini olivat koulussa, en koskaan tutustunut lähiympäristön nuoriin. Rippikoulusta jäi lähinnä ikäviä muistoja, tunsin itseni aivan ulkopuoliseksi ja olin muutenkin siihen aikaan niin epävarma ja arka vieraiden kanssa. Opiskelun ja aikuistumisen jälkeen seuraava osoitteeni olikin sitten Leppävirta ensin kirkonkylällä ja nyt sitten täällä maaseudun rauhassa. Mietin, miten jokainen asuinpaikkani on muokannut minua tavallaan, jokaisesta on muistoja ja jokaiseen liittyy ihmisiä, joita ei muualla ole ollut. Jokainen koti on tehnyt minusta juuri tämän ihmisen, mikä nyt olen. Jokainen kokemus on kasvattanut minua ja niin tapahtuu edelleen. Jokaisella teolla on joku seuraus. Kuulostaa vähän kauhistuttavalta, mutta samalla lohduttavalta. Mikään ei katoa koskaan kokonaan. Muistot säilyvät. Snif.

Haagassa, minä olen tuossa edessä äitini kanssa, jotain puolitoistavuotiaana

Olisinkohan 4v, takana näkyy mummun ja papan talo

Linnanmäen siluettitaiteilijan näkemys minusta :)

Mellunmäessä

Minä 16v