Mihin kangas riittää...

HIIRI KISSALLA RÄÄTÄLINÄ

Hiiri oli kerran kissan räätälinä. Kissa käski tehdä takin. Hiiri lupasi.

Kissa meni takkiaan noutamaan. Hiiri sanoi: ”Ei tästä takkia tullut.” ”No, mikäs siitä tulisi?” ”Housut.” ”No, tee ne!”

Kissa meni housujaan noutamaan. Hiiri sanoi: ”Ei tästä housuja tullut.” ”No, mikäs siitä tulisi?” ”Tulisi liivit.” ”No, tee me!”

Kissa meni liivejään noutamaan. Hiiri sanoi: ”Ei tästä liivejä tullut.” ”Mikäs siitä sitten tulisi?” ”Tulisi lakki.” ”No, tee se!”

Kissa meni lakkiaan noutamaan. Hiiri sanoi: ”Ei tästä lakkia tullut.” ”No, mikäs sitten tulisi?” ”Tulisi kintaat.”

Kissa meni kintaita noutamaan. Hiiri sanoi ”Ei tästä kintaita tullut.” ”No, mikäs sitten tulisi?” ”Tulisi tuppi.” ”No, tee se!”

Kissa meni tuppeaan noutamaan. Mutta kun silloin kaikki kangas oli loppunut, hyppäsi kissa hiiren niskaan ja söi sen. Siitä alkaen ovat kissa ja hiiri vihoissa keskenään.

Martti Haavio

Iloinen eläinkirja

WSOY 1978 Porvoo

Alun satu johdattelee tietysti tämän päivän aiheeseen. Se on sarjassamme "asiat kannattaa ottaa huumorilla" -osastoa. Jo vuosia olin ajatellut ja ehkä haaveillutkin, että kun minä täytän 50, olen ulkomailla mieheni kanssa jossain etelässä lämpimässä. En siis kotona missään nimessä. Joulun tienoilla alkoi näyttää siltä, että suunnitelmia pitää muuttaa (ulkopuolisten muuttujien takia), no etelän loman ajankohta piti ensin olla talviloma, mutta se siis vaihtui Tallinnan minilomaksi. Yhä haaveilin ulkomaan kaupunkilomasta syntymäpäivänäni. Sitten piti taas peruutella, varattiin lomaa mutta vain kolme päivää. Ajattelin, että olisi kiva olla silloin sitten jossain ihanassa kylpylässä, ehkä jossain Naantalin kylpylässä ym. No piti sitten myöntyä Peurunkaan, koska siellä olisi kuitenkin Suomen pisin (ja oliko se jopa Pohjoismaiden) vesiliukumäki ym kivaa uusitussa kylpylässä... hotelli olikin täynnä kyseisenä ajankohtana. Lopulta saatiin varattua hotellihuoneet Rauhalahdesta Kuopiosta. Okei, eihän se nyt kuitenkaan ole ihan naapurissa tai oman kunnan alueella :)  Eli toteutui tuo satu aika hyvin, paitsi että enhän minä kellekään ole vihainen tai sellaista. Ja ulkomaan lomailu pidetään syksyllä ja toivottavasti sellaiseen kohteeseen, jonka itse saan valita! Syntymäpäivän lomasta tulee juhlaloma joka tapauksessa, ei sillä paikalla niin väliä.
Siskon mies käväisi taas meillä työmatkallaan. Hän kävi San Fransiscossa ja Havaijilla maaliskuun alussa ja toi meille sieltä tuliaiseksi yläkuvassa näkyvät pelikortit. Ne tietysti myös testattiin pelaamalla pitkä erä plumpsia :D Nähtii myös paljon kuvia ja videoita matkalta ja kuultiin matkakertomuksia. Kyllä olisi niin mukava päästä pian taas matkustelemaan!

Hei ystävä, pyyhi kyyneleet

"On mandoliinimiehen matka tää
Niin täynnä elämää
Että joskus unohtaa voi, kuinka toinen odottaa
Sinut muistan kuitenkin
Kun mandoliiniin nimes kirjoitin. hm-mm-mm
Kun mandoliiniin nimes kirjoitin

Aa-aa-aa-aa-aa
Maljan sulle jossain juon
Aa-aa-aa-aa-aa
Jotain jännää sulle tuon
Minä vuori-ilmaa pulloon laittaa voin tietenkin
Taikka vettä Atlantin
Ne sulle tuon, kun saavun takaisin, hmm-mm-mm
Ne sulle tuon, kun saavun takaisin"

(Mandoliinimies, Hector)


Kyyneleet voi tosiaan pyyhkiä, kesäaika on alkanut! Viime yönä kelloja siirrettiin taas eteenpäin ja riemukas herääminen siis tuntia aikaisemmin. Mutta siitä päivä on lähtenyt ja mikäs tässä ollessa. Pajunkissoja ja auringonpaistetta, kyllä ne lumetkin siitä joskus sulavat. Aika paljon noita hankia on vielä jäljellä, mutta kuukauden päästä on tilanne varmasti jo toisenlainen. Viikon päästä alkaa huhtikuu. Syntymäpäiväkin lähestyy... En odota sitä innolla. En pidä tästä tunteesta, että sen pitäisi olla joku etappi, käännekohta tai merkittävä tapahtuma mitenkään ihmisen elämässä. Olisi todella kiusallista viettää isoja juhlia ja kuunnella "juhlapuheita". Siksi olen poissa kotoa ehdottomasti ja toivottavasti jossain kylpylässä ym mieheni kanssa nauttimassa rennosta olosta. Parasta olisi, jos saisin viettää pientä juhlaa kaikkien läheisimpien kanssa, mutta se on käytännössä liian hankalaa toteuttaa... Joten vietetään juhlaa yhdessä muissa merkeissä. Tulossahan on tänä keväänä ylioppilas-ja valmistujaisjuhlat ja kesällä häät :)

 

Sydän huutamaan jää joka hetkeen

"Isä olen täällä maailman toisella puolen,
Ja laulan pappadaduda papapaduda dapa
Äiti älä pelkää kyllä pidän itsestä huolen,
Ja laulan pappadaduda papapaduda dapa"


(Maailman toisella puolen, Haloo Helsinki)

Perjantai-iltaa tässä vietetään. Poika tuli taas lomille armeijasta. Mietin miten vaikeaa on saada aikaan jotakin. Olen jotenkin jämähtänyt paikalleni enkä saa aloitettua mitään. Kaiken lisäksi yleensä keväällä alkaa masennus vaivata, mutta ehkä tänä vuonna se ei ole niin paha kuin parina aikaisempana, johtuen lyhyestä talvesta. Valon määrän lisääntyessä oma ahdistus vain tuntuu lisääntyvän liian helposti, kun luonto on riemuissaan ja herää eloon ja itse tuntuu vaan laahaavan perässä. Mutta yritän pistää vastaan ja pitää mielen valoisana.
Jaahas. nyt heti pitääkin mennä saunaan. Tämä jää vähän keskeneräiseksi, niinkuin kaikki muukin näinä päivinä... Jatkan sopivana aikana. Yläkuvassa muuten ollaan Haagassa 1966, minä, mummu, veljeni ja äitini.  Ihmisten pitäisi saada jäädä muistoihin nuorina. Että muistikuva olisi se iloinen reipas hymyilevä ihminen, eikä elämään väsynyt vanhus. Sisimmässään jokainen pysyy samana, vaikka ulkokuori rapistuisi. Alakuvassa on eräs auringonnousu yhtenä aamuna.

Surua, muistoja

Mummu nukkui eilen pois. Nyt ei ole sanoja, on vain surua. Muistot ovat vasta aukeamassa. Huoli lähimmäisistä. Kuoleman lopullisuus pelottaa. Haluan muistaa vain hyviä asioita.
Mummun väri on keltainen. Sellainen hän oli joskus. Ja minä  muistan sen lapsuudesta.

Vaikka meille annettaisiin koko avaruus

"He löytävät toisensa
tuhansien tähtien joukosta
Loistavat niin kirkkaina
toisiinsa ovat sidottuina

Kaikki se mitä me joskus vaalittiin

Vaikka meille annettaisiin koko avaruus
vain hetki kun sen saisin katoamaan
Vaikka maailma eteeni polvistuisi
sen vain saisin palamaan
ja huomenna
taas huomenna olen surullinen

Varjo meitä kantaa
kuu loppuun palaa "


(Huomenna, Uniklubi)



Viikonloppu taas melkein ohi. Ollut tavallista enemmän ohjelmaa.
Pami täytti eilen kaksitoista vuotta! Pari kuvaa päivänsankarista :) Onneksi meillä on tuo höpsö nuori koira, joka pitää myös tuon vanhemman virkeänä. Ja Pami on ollut aina terve, joten ei ole mitään syytä uskoa, ettei se eläisi vielä monta vuotta. Onnea hassu Pami!

Perjantai-iltana olimme "kärsivien omaisten illassa" eli uuden näytelmän "Viivi ja Wagner" ennakkonäytöksessä, vai mikä kenraaliharjoitus se nyt olikaan. Minä otin kuvia ja katsoin näytelmän siis kameran läpi. Oli erilainen näytelmä kuin tavallisesti, tämä meidän kylän harrastajien projekti, vähän räväkämpi ja rohkeampi, vaikkakin roolijaoltaan perinteinen. Kylällä kun on vain se yksi miesnäyttelijä ja toinen oli näytelmään lainattu toiselta kylältä. Meidän Veijo on aina jossain "sikaroolissa" :D Mutta hyvä hän oli, samoin Viivin esittäjä Mirja. Heidän esitystään oli vaivatonta ja ilo katsoa. Muutkin näyttelijät tekivät varmaan parhaansa, mutta parasta antia minusta oli näiden päähenkilöiden  keskinäinen kommunikointi. Saattaa joitakin vanhempia katsojia kakistuttaa näytelmän mummon reippaat lausunnot seksielämästään ym... Ensi-ilta oli sitten eilen illalla. Minä olin ravintolavuorossa, joten en voinut katsoa näytelmää. Hyvä että olin nähnyt sen ennakkoon. Väliajalla myytiin ja tarjoiltiin kahvia ym virvokkeita ja herkkuina oli munkkeja, korvapuusteja ja kasviskinkkupiirakkaa. Illan päätteeksi soi vielä yksi "setti " haitarimusiikkia ja jotkut pääsivät vähän tanssimaankin.

Siinä illan aikana kuulin kuitenkin myös ikäviä uutisia... Kuulin yhden yllättävän erouutisen. Kuulin myös, että eräs hyvin merkittävä perhe muuttaa kauas pois meidän kylältä. Se tulee mullistamaan paljon asioita, koska he ovat monessa mukana ja heidän poislähtönsä sekoittaa täysin pakan. Puhumattakaan siitä, että he ovat erittäin ihania ihmisiä! Noniin, illan aikana kuulin että joku oli ollut hautajaisissa ja jollekin oli syntynyt vauva. Siis pienessä ajassa piti sulattaa elämän koko kirjo, lähestulkoon! Iloa, surua, hämmennystä, itkua, naurua, toivoa ja epätoivoa. Tänään olen näitä märehtinyt ja murehtinut. Mustat hevoset laukkaavat taas... vaikka on siellä seassa valkoisiakin hevosia.

Yhtenä iltana lausuttais ei sanaakaan

"Yhtenä iltana paljon jos viiniä jois.
Yhtenä iltana unohtaa pelkonsa vois.
Yhtenä iltana kuoleman pyörteestä pois...
Yhtenä iltana vannoisi rakkauttaan.
Yhtenä iltana maailma ois kohdallaan.
Yhtenä iltana aikuiset lapsia ois.
Laulaa ja leikkiä maailma vieläkin vois...
Yhtenä iltana ihmiset jäis tanssimaan.
Yhtenä iltana kauniita liikkeitä vaan...
Yhtenä iltana mentäisi ei nukkumaan."

(Yhtenä iltana, Hector)

Onko kukaan muuten huomannut, miten kirkkaina ja lähekkäin loistavat tähtitaivaalla Venus ja Jupiter? Nyt illalla taivas on kirkastunut, mutta kuvissa näkyvä lumisade oli totta tänään aamupäivällä. Niin voi ilma muuttua päivän aikana. Kovin tuulista on kylläkin ollut koko päivän. Sain purettua matkalaukkuni :) Pesin pari koneellista pyykkiä. Katsoin digiboxilta Samaa sukua (Parenthood). Minusta tuo englanninkielinen nimi sopii sarjalle paremmin, koska mitä muuta siinä käsitellään kuin vanhemmuutta eri kanteilta katsottuna. Pidettiin mittalypsyä, joten navetassakin on tullut vietettyä normaalia enemmän aikaa. Toinen automme kävi huollossa (mieheni saattelemana tietysti), mutta tarvitsee vielä jatkohuoltoa. Ei tullut kuntoon kerralla. Kohta voisi mennä nukkumaan, mutta sitä ennen pitää viettää laatuaikaa tässä koneella. Luettava muiden kirjoittamia blogeja, tsekattava facebookin päivitykset, tarkistettava sähköposti, hengailtava siellä täällä muuten vaan...

Kauan sitten luotiin kaksi taitavasti toinen toisillensa

"Nuoria me oltiin silloin, nuoria me ollaan vieläkin,
vaikka tiedettiinkin elämästä paljon enemmän kuin nykyisin.
Silti sama toive vaikka muuttaa muotoaan,
eihän rakkaus lopu milloinkaan.

Vieläkö rakkaus kantaa, kun järvet jäätyvät,
kun lumeen peittyy nurmet vihreät
Vieläkö meille kaunis on maa
Vieläkö rakkaus kantaa päänsä painaa syliin
ja vie kyliin lämpimiin,
joissa talvee ei tunnetakaan."

(Vieläkö rakkaus kantaa, Tommi Kalenius)

Kyllä on päivä jatkunut tässä viikon aikana, kun oltiin lomalla :) Sen huomaa sekä

aamusta että illasta, kun nuo työt sijoittuvat juuri sopivasti sillä tavalla. Käytiin

siis etelässä eli Helsingissä ja Tallinnassa. Matkaseurueeseemme kuuluivat minun ja 

mieheni lisäksi tyttäreni ja poikaystävänsä. Tallinnaan lähdimme tiistaiaamuna klo 8

laivalla ja meille oli sitten varattuna hotellihuoneet kahdeksi yöksi. Torstaina klo

16.30 lähti laiva takaisin Helsinkiin. Reissu oli ihan mukava, vaikkakin ilma oli

sen verran kylmä, että kävelyretket Vanhassa kaupungissa typistyivät liian vähiin. 

Kaikkia kauniita rakennuksia ei ehditty näkemään. Ajeltiin johdinautolla (sähköbussi)

kauppakeskus Kristiinaan. Nähtiin mielenosoitus (opettajat osoittivat mieltään). 

Käytiin syömässä eri ravintoloissa. Paitsi toisena päivänä miehellä oli mahatauti

ja hän jätti ruoan väliin. Otettiin paljon kuvia, mutta enemmänkin olisi ollut kiva 

ottaa, ulkona oli liian kylmä... Todettiin, että myös miehet osaavat shoppailla :)

Perjantaina tavattiin vanhimman pojan morsiamen vanhemmat ensimmäistä kertaa. Kävimme 

maistelemassa tulevia hääruokia. Kävimme katsomassa millainen on tuleva hääpaikka.

Kävimme kahvilla niiden vanhempien luona. Morsiamen isä oli ostanut ruusuja naistenpäivän

kunniaksi (joka oli edellisenä päivänä), yllätyimme kyllä, minä, tyttäreni ja tuleva 

morsian saimme ruusut.

Myöhemmin illalla kävimme vielä siskontytön synttäreillä. Ja sinä aamuna olimme

käyneet Verkkokaupassa parin tunnin kierroksella :) Että siitä tuli kyllä sen verran

pitkä päivä, että sitten jäi saunakin väliin. Lauantaina loma loppui ja piti ajella

kotia kohti. Toivottavasti nyt lomasta virkistyneenä jaksaa tulevat viikot ennen

seuraavaa lomaa joskus huhtikuussa.

Tietysti minun piti vielä sairastua siihen mahatautiin... Vieläkin on vähän lämpöä, 

mutta pahin on jo ohi. Eilen oli se kurjin päivä. Laukut purkamatta... mutta jospa

tässä näitä päiviä riittäisi siihenkin hommaan. Kunhan ennen seuraavaa lomaa :) 

Kuvat joissa minä esiinnyn, ovat sitten tyttäreni ottamia.

Kesän lapsi

"Mä unestani taas jo herään kesätuuleen,
ja hyvän olon saan, kun meren äänet kuulen.
Kesämieli on taas ihan vallaton.
Mä rakastua niin nyt haluaisin kaikkiin.
Mä odotellut oon niin monen monta päivää.
Nyt kesäloma on, en tunne surun häivää.
Sydän sykkimään, ystävää etsimään!
Taas elämältä maistuu tää.

Aa kesän lapsi kun oon.
Aa villi luonteeni on.
Aa kesän lapsi mä oon.
Aa poissa huoleni on." (Kesän lapsi, Katri Helena) 

 Tänään tunsin suurta riemua siitä, että ajellessani autolla kohti kaupunkia jouduin ottamaan aurinkolasit käyttöön, koska muuten olisi häikäissyt liikaa :)  Aurinko paistoi kirkkaasti ja muutenkin tänään on ollut hyvin keväisen oloinen päivä. Toteutin myös pitkäaikaisen haaveeni ja ostin kuvassa näkyvän Marimekon! Tai se on sellainen mekon ja tunikan välimuoto, sitä on hyvä käyttää legginsien tai sukkahousujen kanssa. Jess, se on ihana :) Luulen, että tulen käyttämään sitä paljon.

Älä tyri nyt

"mahikset on vähissä täällä
puun ja kuoren välissä täällä
mut valo paistaa tunnelin päässä
nyt sinnittelet, pysy kii elämässä

pystymetsää ja laaketa peltoo
maisema herättää jumalan pelkoo
täällä taivas roikkuu uhkaavana, päittemme yllä
oot nuori ja rauhaton sydän
kyllästynyt tähän kuolleeseen kylään
kun maltat mielesi pääset maailmaan kyllä"

(Älä tyri nyt, Jukka Poika)

 Tavallinen perjantai-ilta... Tarkoittaa tavallinen mikätahansa -ilta, samalla kaavalla nämä näyttävät menevän. Onneksi jotain loman tynkää on odotettavissa, pientä vaihtelua näihin päiviin. Mutta ei siinä mitään, olen ihan tyytyväinen, kun kaikki menee tavanomaisesti ja tutun turvallisesti. Mies lähti käymään naapurissa, joten minulla on vielä tässä ihan "omaa" aikaa :) Jonka luultavasti tulen kohta viettämään television ääressä, The Voice of Finland odottaa...
Tässä nämä pari kuvaa on luvatta skannattu siitä Veeärrän kirjasta, jonka poika oli saanut työnantajaltaan. Erittäin mielenkiintoinen kirja rautateiden historiasta Suomessa. Nämä kaksi kuvaa ovat minusta aivan parhautta kirjassa. Ylemmässä Helsingin Rautatieasema 1920-luvun alussa ja alemmassa tulipalo vuonna 1950. Miten ovat näkymät muuttuneet! Rakennuksen tunnistaa, mutta kaikki muu on sitten toisin. Olen jostain syystä aina pitänyt tuosta asemarakennuksesta. Tulee lämmin mukava tunne, kun menen Helsinkiin ja näen sen. Ehkä se kuvastaa juuri sitä kotiseutuikävää, jota aina tunnen mielessäni. Asun täällä maalla ja olen ihan onnellinen täällä, mutta aina myös kaipaan Helsinkiin. Pääsen niin harvoin käymään siellä :(
Nuo laulun sanat eivät sitten kerro ainakaan minusta. En ole kyllästynyt tähän kylään, mutta se kertoo hyvin nuorten asenteesta maaseutua kohtaan. Heille täällä ei ole mitään. Elämä tapahtuu jossain muualla, isommissa paikoissa. Ymmärrän kyllä. Minä tein vain päinvastoin, halusin pois isosta paikasta ja kaipasin maalle. Omat lapseni tekevät asiat taas toisinpäin. Miten paljon helpompaa olisi, jos voisi olla tyytyväinen juuri siinä paikassa, missä on se kotiseutu ja kaikki läheiset. Jostain pitää luopua saadakseen jotain muuta. Sitten pitää olla sinut sen kanssa, mitä on uhrannut asian edestä. Huhhuh, parasta lähteä nyt sinne telkkarin äärelle, menee ajatukset liian syvällisiksi ja mieli menee haikeaksi.