Yksi ihana asia maalla asumisessa on tähtitaivas. Kaupungissa se ei ole koskaan niin huikaisevan ääretön kuin täällä kaukana katuvaloista. Eilen illalla taas taivas oli tumma ja kirkas, tähdet loistivat kirkkaina pisteinä ja kaiken kruunasi revontulet. Niitä ei ole tänä talvena näkynyt, koska on ollut niin pilvisiä päiviä ja öitä. Muistan pienenä, miten katsoin taivasta ja ajattelin avaruuden äärettömyyttä ja päätäni alkoi pyörryttää. Mihin avaruus päättyy, mitä merkitsee ääretön, miten mikään voi vain jatkua jonnekin aina uusiin avaruuksiin, mitä siellä on? Onkin aika jännittävää, että vanhin poikani on valmistumassa maisteriksi juuri avaruusfysiikasta. Hänellä on tuo uteliaisuus ja kiehtomus äärettömyyteen vietynä vain paljon pidemmälle ja tieteelliseen ymmärtämiseen. Hänkin rakastaa tätä kotipaikan tähtitaivasta!
Tässä vielä pari kuvaa kotipihan tunnelmista eilen, kun aurinko paistoi niin kirkkaasti ja pakkanen alkoi kiristyä.
