Keskikesä toden totta, suvi suloisimmillaan ja luonto kauneimmillaan. Ilmat ovat olleet kovin helteisiä, mutta ei kai sitä pitäisi valittaa. Minä vain pidän vähän viileämmästä, muutama aste alemmas niin olisi hyvä. Jos saisi vain olla ja lökötellä jossain mökkirannassa varpaat vedessä, ei tällaiset ilmat yhtään haittaisi. Mutta navetta on kuuma muutenkin, saati sitten nyt. Se on aikamoinen pätsi...
Juhannus kuitenkin oli tässä männä viikonloppuna. Kaikki lapset kotona ja koossa yhtaikaa, se oli ylellistä ja ihanaa. Lisäksi oli pari serkun lasta (siis nuoria aikuisia). Juhannusaattona grillasimme possua ja kanaa sekä maissintähkiä, lisäksi oli salaattia ja uusia perunoita, söimme ulkona ja kyllä maistui hyvältä. Illalla sitten oli vuorossa kokko,joka oli komea ja paloi pitkään. Mitään ihmeitä ei tapahtunut, mutta oli hyvä olla yhdessä ja tuntea jotain yhteenkuuluvaisuutta. Eihän sen tarvitse sen kummempaa olla. Joskus itsestä tuntuu, että pitäisi sitä ja pitäisi tätä, sitten on pettynyt tunne kun ei ehtinyt tai pystynyt tekemään kaikkea suunniteltua. Ehkä ei pitäisi odottaa jotain suurempaa, tai ehkä ei pitäisi tuntea syyllisyyttä, kun kaikki ei menekään niin kuin haaveili. Ehkä pitäisi hyväksyä se tosiasia, että en pysty eikä minun tarvitse saada kaikkia viihtymään ja nauttimaan olostaan, jotain voin yrittää, mutta loppujen lopuksi jokainen itse "luo" oman mielentilansa. Tässä minulla on vielä oppimista. Unohdan aina itseni, kun huolehdin muiden viihtymisestä. Mutta toivottavasti kaikilla oli mukavaa ja kyllähän tuo juhannus siinä vaan ohi hurahti.
